BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Hello my friends

Hah, ei ole ensimmäinen ensimmäisistä blogiteksteistä, jota kirjoitan. Useampikin blogi on aiemmin ollut, ne ovat vaan niin angstisia/sekavia/pitkän aikaa sitten kirjoitettuja, etten niitä enää halunnut jatkaa. Joten uusi tuli pistettyä pystyyn.



Olen tällainen 15v kohden pimeä, ajoittain itseinhoinen ja masentunut vaaleanpunaiseen ja mustaan mielialan mukaan pukeutuva pikkuhippityttö. Kärsin vielä ainakin kolme vuotta ahdistavaa äitiä, isäpuolta ja pikkuvelipuolta kunnes on opiskelut opiskeltu ja pääsen töihin ja pois. Kaksi vuotta kärvisteltävä ennen niitä läväreitä ja violetteja hiuksia, aargh.



Japani on kiva, kaikki sieltä tuleva on kivaa, erityisesti musiikki. Miyavia ja Matenrou Operaa voisin mainostaa erityisesti. Lueskelen myös mangaa ja katson animea ja käyn paikallisessa manga- ja animekerho Onigirissa. Tänään päällä lolitaa, huomenna kenties kissankorvat.

Jaa. Nyt en oikein osaa muuta kertoa. Taustalla soi Miyavin Jibun Kakumei, tää on sellasen biisi että tekis mieli paskoa kaikki mitä näkee ja huutaa ja riehua ja tehdä jotain laitonta. :P En kuitenkaan oo luonteeltani sellanen. Huokaus. -.-'

0 kommenttia: